Näytä lisää

Näytä kaikki

Sulje

Espoonkartano

Espoonkartano on historiallinen kartano, jonka Kustaa Vaasa rakennutti vuonna 1556 kuninkaalliseksi mallikartanoksi. Ensimmäisen päärakennuksen rakennutti kreivi Fabian Wreden 1600-luvun puolivälissä. Rakennukset ja maat kuitenkin hylättiin jo isonvihan jälkeen 1700-luvulla. Maaherra Anders Henrik Ramsay osti kartanon vuonna 1756, ja tällöin alkoi tilan kukoistuskausi.

Espoo-nimen on arveltu tarkoittavan haapojen (ruotsiksi asp) reunustamaa jokea. Ehkä juuri kaunis luonto innoitti Kustaa Vaasaa rakennuttamaan Espoonkartanon tälle paikalle. Kartanoon kuuluu myös useita kauniita puutarhoja.
 

Tutustu Espoonkartanoon
Nykyisin Espoonkartano on yksityisomistuksessa, ja sitä vuokrataan yksityisjuhlia varten. Omistajaan kannattaa ottaa yhteyttä etukäteen, jos haluaa vierailla Espoonkartanossa, mutta jo pelkästään ulkopuolelta kartano kauniine puutarhoineen on näkemisen arvoinen.

Espoon historialliset nähtävyydet
Espoonkartano on yksi Espoon historiallisista nähtävyyksistä, mutta Espoon tuomiokirkko on vielä paljon sitäkin vanhempi, sillä tämä yli 500 vuotta vanha kirkko on yksi Euroopan vanhimpia kirkkoja. Kirkkoon pääsee helposti Radisson Blu Hotellista, sillä tämä Espoon hotelli sijaitsee alle 20 minuutin ajomatkan päässä.

Radisson Blu Hotelli, Espoo – 
Otaranta 2 –  FI-02150 –  Espoo –  Suomi – 
Puhelin  +358 20 1234 705
60.183707 24.836719